Kaksi Naza-nimistä elokuvaa kertoo Gazan sodasta eri tavoin

Kaksi elokuvaa, yksi lyhenne

Vuonna 2026 tuli kaksi dokumenttia lähes samalla nimellä. Molemmat ottavat «Naza» IDF:n arkisesta heprean lyhenteestä sanalle נזק אגבי, נז״א (nezek agavi), oheisvahinko: satunnainen vahinko siviileille, kun sotilaskohteeseen isketään. Tämä sanasto ei ole aikomuksen tunnustus. Aseellisen selkkauksen oikeuden mukaan hyökkääjä saa iskeä lailliseen sotilaskohteeseen silloinkin, kun jotakin siviilivahinkoa odotetaan, jos isku on suunnattu kohteeseen eikä satunnainen vahinko ole kohtuuton odotettuun sotilaalliseen etuun nähden; komentajan odotetaan myös peruuttavan tai keskeyttävän iskun, jos käy ilmi, että satunnainen vahinko olisi kohtuuton. Sellaisen vahingon arviointi on tapa, jolla lakia noudattava voima yrittää pitää iskun näiden sääntöjen sisällä. Venetsian elokuva käsittelee sanaa avaimena siviilien joukkomurhan järjestelmään. Myöhempi israelilainen elokuva käsittelee samaa sanaa toisen kertomuksen lähtökohtana siitä, miten Gazan sotaa käytiin. Lukijat voivat katsoa molemmat ja päättää, mitä todistusta ja mitä kuvamateriaalia he pitävät uskottavampana.

Ensimmäisen elokuvan, NAZA, kirjoittivat ja ohjasivat israelilaiset toimittajat Yuval Abraham ja Rachel Szor, aiemmin Oscar-palkitun No Other Landin yhteisiä ohjaajia. Se lisättiin myöhään 83. Venetsian elokuvajuhlien viralliseen kilpailuun, sai ensi-iltansa 10. syyskuuta 2026 ja voitti kaksi päivää myöhemmin tuomariston erityispalkinnon. Juhla- ja ammattikatsaus yhdistää tuotannon Yhdistyneeseen kuningaskuntaan; The New York Times kertoi, että The Guardian oli yhteistuottaja, ja CNN nimesi Jonathan Glazerin vastaavaksi tuottajaksi. The New York Times ja Breitbart kuvasivat 80 minuutin elokuvaa; The Free Press, CNN, Fox News ja The New York Times kertoivat 25 minuutin seisovista suosionosoituksista ensi-illassa. Juhlien vastaanotto ei ole kiistanalainen. Kiistanalaista on se, mitä nimettömät puhujat väittävät.

Toinen elokuva, Naza: Tositarina, julkaistiin verkossa lokakuun 2026 alussa. Tekijät nimennyt kirjoitus luetteli reservin everstiluutnantti Roi Daninon, Hagai Gutmanin ja Ariel Averbuchin. The Jerusalem Post esitti teoksen vastaleffana, «joka tähtää suoraan väitteiden mustamaalaamiseen» Venetsian dokumentissa. Se ei ole juhlanimike. Se tehtiin kohtaamaan Venetsian elokuva samalla maaperällä: sana «Naza», israelilainen sotilaspuhe ja syyte, että Gazan kohdevalinta muuttui luvaksi tappaa siviilejä.

Kuka puhuu ja miten kameraa käytetään

Molemmat keskustelut Venetsian elokuvasta palaavat samaan kuvajärjestykseen. The Financial Times kuvasi Abrahamia yöllä Tel Avivin katolla ottamassa todistusta ihmisiltä, joiden kasvot ovat varjossa, ja leikkauksissa on asuntojen ikkunoita. The New York Times kertoi 24 ihmisestä, joita kuvattiin Israelin tiedustelu-upseereiksi ja sotilaiksi, tunnistamattomina, kasvot ja äänet muutettuina. Arvostelijat ja stillit näyttävät puhujat tummina siluetteina. IDF sanoi myöhemmin, ettei voinut varmistaa, keitä nämä ihmiset olivat. The Jerusalem Post välitti armeijan kannan: elokuva nojaa varmistamattomiin nimettömiin todistuksiin ja sisältää oikeudellisia epätarkkuuksia, ja iskupäätökset tekevät ja siviilivahingon arvioivat koulutetut sotilas- ja oikeusvirkailijat, eivät algoritmi. The New York Times siteerasi armeijaa, joka moitti «nimettömiä todistuksia henkilöiltä, joiden henkilöllisyyttä ei voida varmistaa».

Tositarina vaihtaa todistajalistaa silloinkin, kun se seisoo samankaltaisella retorisella maalla. The Jerusalem Post kehysti sen nimenomaiseksi kumoamiseksi. Mainoskirjoitukset sanoivat, että se tarjosi omakohtaisen kertomuksen, jonka tarkoitus on «oikaista faktat» Hamasia vastaan käydystä sodasta. Elokuvat pyytävät siis katsojaa luottamaan eri lajin lähteeseen: nimettömiin ihmisiin, joiden arvoja ei voi tarkistaa, vastaan ihmisiin, jotka kumoaminen esittää halukkaina puhumaan komentajina ja tiedustelu-upseereina, yhä sota-ajan turvarajojen sisällä. Kumpikaan muoto ei itsessään todista kohdevalinnan politiikkaa.

Mitä kukin elokuva väittää ja mitä se näyttää

Abrahamin ja Szorin elokuva, kuten The Free Press, The New York Times, CNN ja The Financial Times sen tiivistävät, väittää, että siviilien kuolemat Gazassa eivät olleet Hamasia vastaan taistelemisen sattumanvarainen sivutuote, vaan ne oli rakennettu kohdevalintaan. Haastateltujen kerrotaan kuvaavan «Naza»-lukuja, kohteeseen liitettyjä odotettuja siviilikuolemia; valvonnan käyttöä ja elokuvan kertomuksessa tekoälyä; sekä prosessia, jossa koteja ja perheitä oli helpompi iskeä kuin terroristeja avoimella paikalla. The New York Times kertoi yhden puhujan sanoneen, että Israel oli tietoisesti tehnyt iskuja, jotka tappoivat 20, 30 tai jopa 300 siviiliä, ja että yhdessä tapauksessa annettiin hyväksyntä iskulle, joka saattoi tappaa 500. Nämä ovat väitteitä, jotka nimettömät puhujat esittivät kameran edessä, eivät tuomioistuimen päätelmiä. The Free Press pani merkille, että järkytys pelkästä siitä, että IDF arvioi siviilikuolemia ennen iskua, ei itsessään muuta näitä kuolemia tahalliseksi murhaksi; odotetun satunnaisen vahingon laskeminen on sitä, mitä erottelu ja suhteellisuus vaativat.

IDF:n 1. lokakuuta 2026 julkaistu linja vastasi julkisesti. Sinä päivänä kiertäneet kirjoitukset siteerasivat armeijaa: elokuva «esittää vääristyneen, harhaanjohtavan ja vilpillisen kuvan IDF:n kohdesuunnittelun ja iskemisen prosessista» ja ohjasivat lukijat täyteen kirjalliseen vastaukseen. Aiemmin The New York Times kertoi, että armeija, joka sanoi nähneensä vain otteita, kielsi suunnitelleensa, hyväksyneensä tai toteuttaneensa iskua, jossa 500 siviilin tai sitä lähellä olevan luvun kuolemaa ennakoitiin, ja sanoi toimineensa kansainvälisen oikeuden mukaisesti. Puolustusvoimain komentaja, kenraaliluutnantti Eyal Zamir, kutsui elokuvaa «verisyytösten» ja «todellisuuden tahallisten vääristymien» teokseksi. Lukijoiden tulee ottaa tämä instituution puolustuksena, samoin kuin heidän tulee ottaa nimetön todistus varmistamattomana, kunnes nimet, päivämäärät ja iskuasiakirjat voidaan tarkistaa.

Tositarina ei käytä kestoaan jokaisen Venetsian sitaatin oikeudenkäyntiin. The Jerusalem Post esitti sen yrityksenä mustamaalata Venetsian teesiä eikä esittää sitä uudelleen. Kaupunkisodan asiantuntija John Spencer, käsitellessään samaa kohdevalinnan kiistaa, väitti, että sen laskeminen, kuinka paljon oheisvahinkoa laki sallii, ja sitten pyrkimys pysyä sen rajan sisällä, on tuhoamispolitiikan vastakohta, ja että Hamasin tapa taistella siviilien keskeltä on suunniteltu muuttamaan nämä lailliset laskelmat poliittiseksi aseeksi. The New York Times kertoi, että armeija ja israelilaiset kommentaattorit moittivat Venetsian elokuvaa myös siitä, ettei se tunnustanut Hamasin strategiaa upottaa terroristeja ja infrastruktuuria siviilien joukkoon. Kuvat ja avoimet haastattelut voivat myös olla valikoivia. Laajempi kiista avusta ja nälästä on kiistanalainen; tämän sivuston oheismerkintä asettaa Hamasin ja humanitaarisen avun vastakkain haltuun saadun aineiston kanssa, ja toinen esittää nälkäväitteen.

Moraaliset luokat eivät ole vaihdettavissa. Toinen elokuva kysyy, tuliko demokraattisen armeijan kohdejärjestelmästä kone siviilien tappamiseen. Toinen kysyy, voidaanko ilman siviilivahinkoa taistella terroristijärjestöä vastaan, joka 7. lokakuuta 2023 murhasi joukoittain israelilaisia, vei panttivankeja tiheään kaupunkiin ja asettui ei-taistelijoiden joukkoon. Hamas ei ole aseellisen selkkauksen oikeuden mukaan valtio sillä tavalla kuin Israel on. Kansainvälinen oikeus sitoo hyökkääjän yhä erotteluun ja suhteellisuuteen. Juuri siksi «Naza» on esikuntajargonia, ja siksi molemmat elokuvat tarttuivat siihen. Satunnainen vahinko iskussa sotilaskohteeseen ei ole sama teko kuin siviilien tahallinen murha 7. lokakuuta.

Vastaanotto ja mistä kumpaakin voi katsoa

Israelin virallinen reaktio Venetsian elokuvaan oli kova. Kulttuuriministeri Miki Zohar sanoi toimivansa ohjaajien kansalaisuuden peruuttamiseksi ja puhui valtion pettämisestä, The New York Timesin ja The Jerusalem Postin mukaan. CNN kertoi, että pääministeri Benjamin Netanyahu uhkasi peruuttaa ohjaajien kansalaisuuden. Breitbart siteerasi häntä elokuvan esiintymisestä Venetsiassa: «Taistelemme maailmanlaajuista antisemitististä yllytystä vastaan» ja «Kun se tulee sisältämme, se on yksinkertaisesti sietämätöntä». Äärioikeiston mielenosoittajat kokoontuivat Szorin vanhempien kodin ulkopuolelle. Juhlakriitikot, myös The Financial Timesissa, kohtelivat elokuvaa olennaisena syytteenä. Nämä ovat poliittisia ja esteettisiä tuomioita, eivät ratkaisu jokaisesta iskusta.

Tositarina esitettiin vuorostaan sekä kopiona että kumoamisena. The Jerusalem Post kutsui sitä vastaleffaksi. Israeliin kallellaan olevat tilit mainostivat ilmaista katselua ja käyttivät ilmaisua «oikaista faktat». Hallituksen tai suurlähetystön jako ei ole riippumaton varmistus; se on valtio, tai sen ystävät, joka valitsee kertomuksen.

Venetsian NAZA on teatteri- ja juhlanimike. The New York Times kirjasi Yhdysvaltain festivaalien ensi-illan 26. syyskuuta 2026; CNN luetteli sen kauden puhutuimpien dokumenttien joukkoon. Se ei ole tämän sivuston ilmainen katselu. Tositarina on elokuva, jota tämä sivusto pitää. Asiaan liittyvät selitykset panttivankien palauttamisesta ja kansanmurhasyytteestä ovat vieressä lukijoille, jotka haluavat asiakirjoja eivätkä aplodeja. Katsokaa molemmat. Tarkistakaa, kuka on nimetty. Tarkistakaa, mitä armeija julkaisi. Sitten tuomitkaa kuvat, älkää nimikettä.