Mitä BDS on, perustajiensa omin sanoin

Boikotti-, vetäytymis- ja pakotekampanja, BDS, kehottaa kuluttajia, kampuksia, kirkkoja, ammattiliittoja, yrityksiä ja hallituksia eristämään Israelin, kunnes se hyväksyy kiinteän listan poliittisia vaatimuksia. Järjestäjät kuvaavat tätä väkivallattomaksi painostukseksi Etelä-Afrikan apartheidin vastaisen taistelun mallin mukaan. Epäilevän lukijan kannattaa aloittaa näistä teksteistä ja sitten kampanjan tunnetuimman perustajan talletetuista sanoista, ei kummankaan puolen iskulauseista. Asiakirjat eivät kuvaa kapeaa vastalausetta tiettyä hallitusta tai tiettyä siirtokuntaa vastaan. Ne kuvaavat ehtoja, jotka tekijöidensä määritelmän mukaan täytettyinä lopettaisivat Israelin juutalaisena kansallisvaltiona.

Mitä vuoden 2005 kutsu todella sanoo

9. heinäkuuta 2005 arabiryhmien koalitio julkaisi palestiinalaisen kansalaisyhteiskunnan BDS-kutsun. Foundation for Defense of Democracies kirjaa sen kolme vaatimusta: lopettaa ”kaikkien arabimaiden” miehitys ja kolonisaatio ja purkaa Länsirannan este; tunnustaa Israelin arabikansalaisille ”täysi yhdenvertaisuus”; sekä ”kunnioittaa, suojella ja edistää palestiinalaisten pakolaisten oikeuksia palata koteihinsa ja omaisuutensa luo”, sanamuoto, jonka kutsu itse sitoo vuoden 1948 yleiskokouksen suositukseen (FDD).

Kolmas vaatimus on nivel, ja länsimaiselle yleisölle se selitetään usein vähiten. BDS pitää paluuta, myös myöhemmille sukupolville jotka vaativat pakolaisasemaa, ei-neuvoteltavana oikeutena saapua Israeliin vuoden 1949 aselepolinjojen sisäpuolelle. BDS:n omalla sivustolla julkaistuihin lukuihin viitaten FDD pani merkille yli 7,25 miljoonaa ihmistä, joita kuvataan arabipakolaisiksi, verrattuna noin 6,7 miljoonaan juutalaiseen ja 1,9 miljoonaan arabiin, jotka ovat Israelin kansalaisia. Omar Barghouti vaatii omassa kirjassaan rajoittamatonta paluuta kaikille, jotka vaativat tätä asemaa, myös vuonna 1948 lähteneiden jälkeläisille. FDD:n johtopäätös on, että tällainen paluu korvaisi juutalaisenemmistöisen demokratian toisella, arabienemmistöisellä valtiolla. Barghouti torjuu väestöllisen vastaväitteen puolustuksena sille, mitä hän kutsuu siirtomaajärjestykseksi. Kyse ei ole väärinkäsityksestä osapuolten välillä. Se on itse kiista (FDD).

Ensimmäinen vaatimus on myös laajempi kuin ”Länsiranta”. ”Kaikki arabimaat” jätetään kutsussa määrittelemättä. FDD toteaa, että ”kaikkien” tällaisten maiden miehityksen lopettaminen merkitsee, että Israelin valvonta on laitonta myös vuoden 1949 linjojen sisäpuolella. Israelin valvonnan lopettaminen alueella, jota israelilaiset kutsuvat nimellä Juudea ja Samaria, ei kampanjan omalla kolmiosaisella testillä riittäisi.

Perustajat ja mitä he sanoivat Israelin olemassaolosta

Omar Barghouti, Qatarissa arabivanhemmille syntynyt, auttoi käynnistämään palestiinalaisen kampanjan Israelin akateemiseksi ja kulttuuriseksi boikotiksi vuonna 2004 ja on BDS:n tärkein julkinen kasvo (Influence Watch). Palestiinalainen BDS:n kansallinen komitea perustettiin Ramallahissa vuonna 2007 koordinoimaan työtä. Monet tutkijat jäljittävät eristämisstrategian myös vuoden 2001 Durbanin konferenssin kansalaisjärjestöfoorumiin, joka vaati ”Israelin täydellistä ja totaalista eristämistä” (FDD).

Barghouti ei ole puhunut arvoituksin. Yhdysvaltain edustajainhuone siteerasi häntä päätöslauselmassa H. Res. 246, 23. heinäkuuta 2019: ”Vastustamme juutalaisvaltiota missään Palestiinan osassa. Yksikään palestiinalainen, yksikään järkevä palestiinalainen, ei itsensä myynyt palestiinalainen, ei tule koskaan hyväksymään juutalaisvaltiota Palestiinassa” (Jewish Virtual Library). Saman kirjaston kooste hänen huomautuksistaan kirjaa, että yhden valtion lopputulos olisi ”yhtenäisvaltio, jossa juutalaiset ovat määritelmän mukaan vähemmistö”, ja että jos pakolaiset palaisivat BDS:n ehdoilla, ”palestiinalaisvähemmistöstä tulee palestiinalaistenemmistö siinä, mitä nykyään kutsutaan Israeliksi” (JVL). Ahmed Moor, kirjoittaessaan BDS:n puolestapuhujana, tiivisti seurauksen yhteen lauseeseen: ”BDS todella merkitsee juutalaisvaltion loppua.” Nämä eivät ole vihamielisiä mukaelmia. Ne ovat puhujien sanoja.

Anti-Defamation League on käyttänyt tätä aineistoa erottaakseen BDS:n painostuksesta, jonka päämäärä on neuvoteltu kahden valtion ratkaisu. Kun kaksi itseään sionisteiksi kuvaavaa tutkijaa kannatti boikottia keinona pelastaa juutalaisvaltio arabivaltion rinnalle, Barghouti torjui kannatuksen yrityksenä ”omistaa” BDS. Hänen kuvauksessaan ongelma ei ole vain miehitys vuoden 1967 jälkeen. Ongelma on Israelin olemassaolo juutalaisvaltiona (ADL).

Tulokset, käänteet ja talouden tilinpito

BDS:llä on ollut taktisia voittoja: opiskelijahallitusten päätöslauselmia, joitakin kirkkojen ja ammattiliittojen äänestyksiä, painetta kulttuuripaikkoihin ja muutamia yrityspäätöksiä, jotka koskivat toimintaa Länsirannalla. Nuo vaiheet ovat todellisia, ja liike mainostaa niitä. Ne eivät ole tuottaneet eristystä, jota vuoden 2005 kutsu pyysi. Jewish Virtual Libraryn kampanjahistoria päättelee, ettei sillä ole ollut vaikutusta Israelin politiikkaan ja että vaikutus Israelin talouteen on ollut mitätön, kun taas Yhdysvaltain ja Israelin kauppa on pysynyt vankkana: tuonti ja vienti yhteensä yli 38 miljardia dollaria kaudella, jota lähde tarkastelee (JVL).

Siellä missä yritykset ovat siirtäneet tehtaita, Juudean ja Samarian arabityöntekijät ovat joskus menettäneet työnsä. SodaStream, joka työllisti israelilaisia ja paikallisia arabeja Länsirannan toimipaikassa, siirsi tuotannon myöhemmin Negeviin; siirron jälkeen BDS jatkoi yhtiön kohteekseen ottamista. Israelilaiset viranomaiset ja jotkut yritysjohtajat mainitsevat tällaiset tapaukset todisteena siitä, että kampanja vahingoittaa ihmisiä, joita se väittää edustavansa (FDD). Akateemiset yhdistykset ovat hyväksyneet Israel-boikotteja, muun muassa American Studies Associationin äänestys vuonna 2013. Suuri joukko yliopistoja kieltäytyi seuraamasta: FDD toteaa, että yli 450 collegen ja yliopiston rehtoria allekirjoitti vuonna 2007 julkilausuman akateemisia boikotteja vastaan, ja Jewish Virtual Library kirjaa, että vähintään 250 yliopiston edustajat torjuivat Israelin tai israelilaisten akateemisten laitosten boikotit (FDD). Palestiinalaishallinnon presidentti Mahmoud Abbas sanoi Etelä-Afrikassa vuonna 2013, ettei hän tue itse Israelin boikottia, samalla kun hän pyysi muita boikotoimaan siirtokuntia. Palestiinalaishallinto ja BDS eivät ole sama hanke (FDD).

Miksi hallitukset kutsuvat sitä syrjiväksi

Länsimaiden hallitukset ovat käsitelleet kansalaisuuteen perustuvia Israelin boikotteja paljolti niin kuin aiempaa Arabiliiton boikottia: kaupan syrjintänä, ei tavanomaisena eriävänä mielipiteenä. Jewish Virtual Library laskee 38 Yhdysvaltain osavaltiota, joissa on lakeja, toimeenpanomääräyksiä tai päätöslauselmia, jotka eivät suosi julkisia sopimuksia tai sijoituksia yrityksiin, jotka boikotoivat Israelia. Vuonna 2023 Yhdysvaltain korkein oikeus kieltäytyi ottamasta käsiteltäväkseen asiaa Arkansas Times v. Waldrip ja jätti voimaan Eighth Circuitin ratkaisun, jonka mukaan Arkansasin urakoitsijan vahvistuslaki ei loukannut First Amendmentia siinä asiassa sovellettuna (JVL). H. Res. 246 vastusti BDS:ää ja vahvisti samalla amerikkalaisten oikeuden arvostella mitä tahansa hallitusta, myös Israelin, ja hyväksyttiin äänin 398–17 23. heinäkuuta 2019 (JVL).

Saksan Bundestag hyväksyi 17. toukokuuta 2019 päätöslauselman, jonka mukaan ”BDS-liikkeen argumentit ja menetelmät ovat antisemitistisiä.” Teksti sanoi, että BDS:n taktiikat ”herättävät väistämättä mielleyhtymiä natsien iskulauseeseen ‘Kauft nicht bei Juden!’” — ”Älkää ostako juutalaisilta!” Äänestys oli poliittinen, ei rikoslaki, eikä se ollut oikeudellisesti sitova (FDD). Ranskan ylin tuomioistuin piti 20. lokakuuta 2015 voimassa tuomiot aktivisteille, jotka olivat kehottaneet israelilaisten tavaroiden supermarketboikottiin, ja piti kutsua yllytyksenä syrjintään kansallisen alkuperän perusteella (AJC). Kansalliset lainsäätäjät eivät ole käsitelleet BDS:ää tavanomaisena eriävänä mielipiteenä.

Syrjintäargumentti ei riipu Israelin politiikan arvostelun kieltämisestä. Se riippuu kaksoisstandardista ja päämäärätilasta. BDS järjestää juutalaisvaltion taloudellista ja kulttuurista rankaisemista maailman miehittäjien, ihmisoikeuksien rikkojien ja etnisesti määriteltyjen poliittisten yhteisöjen joukossa ja kohtelee Israelin yliopistoja, taiteilijoita ja siviilejä laillisina kohteina. H. Res. 246 totesi, että liike ”ei tunnusta, ja monet sen kannattajat nimenomaisesti kiistävät, juutalaisen kansan oikeuden kansalliseen itsemääräämiseen.” Tämä on linja, jonka monet hallitukset vetävät: politiikan vastustaminen on tavanomaista; kampanja, jonka perustajat torjuvat juutalaisen suvereniteetin ”missään Palestiinan osassa”, on jotain muuta.

7. lokakuuta 2023 jälkeen tuo linja oli helpompi nähdä. Hamasin verilöyly ja sitä seurannut kaupunkisota olivat BDS:n kehystyksessä lisäsyitä eristää Israel. FDD kirjasi kampanjan ylistäneen ”oikeutettua aseellisen vastarinnan käyttöä sortajien sotilaita ja siviilejä vastaan”, sen sijaan että se olisi pitänyt Israelin juutalaisvaltiona lopettamiseen sitoutunutta liikettä rauhan esteenä (FDD). Lukijat, jotka haluavat Israelin maalinvalinnan kirjauksen eivätkä kampanjan yhteenvedon siitä, voivat katsoa elokuvan ja erillisen huomautuksen kansanmurhasyytöksestä. Vuoden 2005 kutsua ei ole kirjoitettu uudelleen. Se tulee lukea niin kuin se on kirjoitettu.